![]() |
Matkamme Espanjaan Manos Abiertasin 10-vuotisjuhlaan oli kaikin puolin onnistunut. Lauantaiksi 22. lokakuuta oli kokoontunut suuri joukko yhteistyökumppaneitamme ja ystäviämme kahteen eri juhlaan, jotka vietimme Manosissa ja Kairos -seurakunnassa. Erityisen hienoa oli nähdä oman seurakunnan väkeä paikalla. Vieraita oli saapunut myös Sveitsistä, Marokosta ja Ceutasta. Nigerialaisen kumppaniseurakunnan ihmiset toivat musiikin myötä hienon afrikkalaisen sävyn juhlaamme.
Meille itsellemme juhlan monet puheenvuorot ja muistelot "pienten alkujen päivistä" toivat näkyviin suuren Jumalan teot. Saimme nähdä ja kuulla että Hän on siunannut viisi leipää ja kaksi kalaamme, jotka aikanaan toimme Jeesukselle. Varmasti monta kertaa olemme matkan varrella ajatelleet "mutta mitä tämä on näin monelle" ja viimeistään nyt näemme miten monelle Manos työ on ollut jakamassa elämän leipää tavalla jos toisella.
Samalla matkalla saimme tavata monia eri järjestöjen johtajia ja vastuunkantajia. Näin pystyimme suuntaamaan katseemme tulevaan paluuseemme kentälle. On hienoa tietää, että ei tarvitse aloittaa kaikkea alusta vaikka uusiakin asioita on varmasti tulossa. Yksi tällainen tapaaminen mahdollisti 20 000 venäjänkielisen Uuden Testamentin saamisen venäjän juutalaisille. Ensimmäinen 10 000 kappaleen erä on jo painossa ja tulee Suomeen täältä käsin jaettavaksi niitä tarvitseville.
Paluumatkalla Pertti osallistui Saksassa Teltantekijä-seminaariin, jonka myötä mahdollistamme täysmittaisen TT- koulutuksen saamisen Larsmon lähetyskeskukseen ensi toukokuun alussa, pysykää kuulolla tämän suhteen. TT:n myötä mahdollistuu lähettämisen ja lähtemisen moninkertaistuminen, sekä ennen kaikkea suljettujen maiden saavuttaminen evankeliumille.
Leena ja Pertti
Tässä blogissa kirjoitetaan hienoja tekstejä joita voi käydä lukemassa ja kommentoimassa sivuille.