Moni on kysellyt, olemmeko milloin lähdössä takaisin Bosniaan. Olemme nyt saaneet kotoutua Suomeen, koti-Kokkolaan ja kokeneet lepoa sekä tyytyväisyyttä täällä päivittäin. Hetkittäinen kaipuu balkanilaisen kulttuurin pariin, noihin jo niin tutuksi tulleiden kylien tunnelmiin ja ääniin, sekä syrjäytyneiden lähimmäistemme luokse on kuitenkin vahva.
Tahdomme kiittää tästä vuodesta koto-Suomessa, kotiseurakunnan keskellä. Olemme saaneet nauttia yhteydestä pinnistelemättä kielen ymmärtämisen ja siitä johtuvien haasteiden kanssa. Olemme saaneet iloita puhtaasta ulkoilmasta ja turvallisesta ympäristöstä. Kiitollisina huolenpidosta ja levosta, jota olemme saaneet kokea nyt sielun, ruumiin ja hengen alueilla sydämemme odottaa kuitenkin Jumalan johdattavan meitä vielä lähetyskentälle omien tuttujen piiriemme ulkopuolelle. Sydämessä sykkii yhä toivo ilosanoman viemisestä niille, jotka eivät ole siitä koskaan kuulleet. Valinnat ja päätökset, aika ja paikka olkoon Hänen käsissään.
Yhteinen tehtävämme
Tahdomme olla rohkaisemassa meitä jokaista uuden vuoden alkaessa kohden tuntematonta - turvallisesti Jumalan ohjauksessa. Tiedä, että Herramme on jo edeltä käynyt katsastamassa paikat, jonne Hän sinua kuljettaa! Saat olla turvallisella mielellä ja iloita Hänen jokapäiväisistä lupauksistaan!
Onko nyt sinun aikasi lähteä, kohden tuntematonta turvallisesti, ja kirjoitella tälle sivustolle kuulumisia Jumalan elopellolta? Tai ellet ehkä itse voi lähteä, ja tehtävänäsi on mahdollistaa jonkun toisen lähtö ja olla uskollinen rukoilija. Niin saat iloita osuudestasi Jumalan työssä, kuullessasi esirukoustesi hedelmästä tällä aukeamalla. Näitä miettiessäsi rohkaisemme sinua Oswald Smithin ajatuksilla, ( jolla oli väkevä näky maailman lähetyskentistä omana elinaikanaan,1889-1986, eikä tuo näky ole vanhentunut. )
"Seurakunnan tärkein tehtävä on maailman evankelioiminen. Löydän Raamatusta: kaikille kansoille, kaikille luoduille, kaikille suvuille, kaikille kielille, maan ääriin asti. .. Se ei ole vain jokin erillinen toimintamuoto joillekin, yhdistys tai tiimi, taikka lähetyshenkisten vastuu. Jokainen jäsen srk:ssa on lähetystyöstä vastuussa. Jokainen Kristus-ruumiin jäsen on lähetystyöntekijä (tai sitten hän itse on muuttunut lähetyskentäksi). Teoilla ja valinnoilla me osoitamme, minkä arvon me annamme lähetystyölle. Jumala ei koskaan käskenyt syntisten tulla meidän luoksemme, vaan hän käski meidän mennä, lähettää ja rukoilla!"
"Jumala taivaassa katselee koko tätä maailmaa ja näkee jokaisen maan, maanosan ja saaren samalla kertaa. Emme voi pitää mitään paikkaa tai kansaa tärkeämpänä kuin toinen. Jos ei ole olemassa kansaa, kieltä tai heimoa maamme rajojen ulkopuolella, silloin voimme jäädä omaan maahamme kertomaan evankeliumia. Mutta jos on yksikin kansa kotimaan rajojemme ulkopuolella, on velvollisuuteni ylittää maani rajat ja mennä heidän luokseen. Ellen minä voi mennä, minun asiani on etsiä sijaisia ja lähettää heidät puolestani. Silloin palkkani on oleva yhtä suuri kuin niiden, jotka todella menivät."
(vuonna 2011 saavuttamattomia kieliä / heimoja 2100, n.30% )
Kiitollisina ; Ari, Hanna ja lapset
Hyvää joululahjalukemista : Oswald J. Smithin kirja "Tuska sieluista" , Rv/Aikamedia, suom. Helvi Taponen.
Tässä blogissa kirjoitetaan hienoja tekstejä joita voi käydä lukemassa ja kommentoimassa sivuille.