Bettina

Bettina Paananen on mukavan oloinen varhaisnuori.Ensi toukokuussa on hänellä 13-vuotissynttärit. Nuorempana hän hoivasi kovasti allekirjoittajan kahta vikkelää kissaa ja kissat piirrettiin monesti taideteoksiksi Huhtalan seinille.

Hän on kaksikielinen ja käy koulua ruotsinkielisessä Chydeniuksen ala-koulussa viimeistä vuotta. Bettina sanoo, että molemmat kielet sujuvat yhtä hyvin ja ovat yhtä tärkeitä. Kysyessäni mieluisimpia aineita koulussa, Bettiinan vastaus tulee hetkessä, ne ovat liikunta, kuvataide, maantieto, biologia ja historia.

Vapaa-ajalla tyttö harrastaa monenlaista. Bettina on ollut vuosia jo Renlundin kuvataidekoulussa ja siellä on hänen mielestään hauskaa olla ja "luoda" kaikenlaista käsillään. Tänä vuonna kuvataidekoulussa tehdään ympäristötaidetta. Ideana on tehdä Prisman lähellä alikulkuväylien seiniin erilaisia maalauksia. "Se on tosi kivaa", sanoo Bettina innostuneena. "Nyt mua kiinnostaa virkata pieniä mielikuvituksellisia olioita mallikirjan ohjeen mukaan", kertoo koulutyttö ja samalla minäkin pääsen kurkistamaan kirjan sisältöä. Nämä hauskat oliot päätyvät usein sitten ystävien lahjoiksi.

Kiinnostavia ammattialoja

"Eläinten kanssa oleminen on tosi mukavaa, eläinlääkärinä saisi olla toimimassa niiden kanssa ja onhan niitä muitakin eläimiin liittyviä ammatteja" Bettina sanoo. "Ehkä jokin taideala voisi myös sopia minulle.  valokuvaaminen on nyt uusi asia minulle ja sitäkin monet tekee työkseen, Bettina jatkaa. Taivaan Isä kuulee nämä haaveet, jospa jokin näistä hyvistä ammattialoista vaikka vielä toteutuisikin. Ajastusleikkiä käyttäen, eipä sitä tiedä vaikka aikuinen Bettina jonain päivänä tekisi kirjoittajan Mustikissalle terveystarkastuksen.

Uskonasioita

Bettina kertoo, että omassa perheessä on aina puhuttu uskonasioita. Ne ovat olleet hänelle ihan luonnollisia. "Sitten kerran yhtenä iltana minulle jotenkin syntyi halu tulla uskoon. Niinpä pyysin äitiä rukoilemaan puolestani. Olin silloin 7-vuotias ja tiesin heti rukouksen jälkeen, että olen uskossa. Nuortenillat ovat alkaneet minua kiinnostamaan ja olen niissä jo käynytkin ja kivaa on ollut", tuumii Bettina.

Hän kertoo rukoilevansa joka ilta ja kiittää samalla kaikesta mitä elämässä on hyvää. Yksi tärkeä kohde hänelle on rukoilla katulasten puolesta ja sitä että hänen koulussaan oppilaat alkaisivat uskomaan Jeesukseen. Bettina toivoo itsekin saavansa olla vaikuttamassa asiaan. Iloinen asia on se, kun joku on tullut kysymään häneltä uskosta. Yksi rukousvastaus erikoisesti saa Bettinan tosi iloiseksi eli se, että hän on saanut koulusta uusia ystäviä.

Perhe

Bettinan perheeseen kuuluu äiti Sirpa, isä Juha, isoveli Daniel, sekä isot siskot Anne-Marie ja Henriika. Vilkas Tessakoira on perheen lyömätön hulivili, josta vieraskin saa aina osansa.

Isoveli on Jennin kanssa naimisissa ja he asuvat Turussa. Siskot opiskelevat kumpikin tahoillaan. "Siskojen kautta olen oppinut paljon kaikista asioista ja heidän kanssaan meillä on omat kivat juttumme.

Veli on myös mukava ja sen kanssa on kanssa myös kiva olla", kertoilee Bettina. Mulla on mukava perhe, toteaa tyttö lopuksi ikään kuin pisteeksi iin päälle.

Tarja Huhtala