![]() |
Seurakuntamme kautta tehdään voimakasta mediatyötä
Media on tämän päivän voimakas väline viedä maailman tärkein viesti ihmisten sydämelle
– Sinun syntisi on sovitettu, Jeesus on ylösnoussut ja pelastaa jokaisen katuvan ja Hänen luokseen tulevan ihmisen.
Kokkolan helluntaiseurakunnalla on pitkät perinteet median käytöstä, mitä tulee evankeliumin levittämiseen. Seurakuntamme on aikoinaan tehnyt paikallista ja säännöllistä radio-ohjelmaa Living Soundia, sekä ollut aikoinaan mukana myös Ylen ohjelmissa Pohjanmaan Lähetys ry:n kautta.
Nykyisin meitä kuulee Radio Deissä, sekä internetissä omien kotisivujemme (www.kokkolanhelluntaiseurakunta.fi )kautta, että myös helluntaiherätyksen palvelun Netmissionin sivuilla (www.netmission.fi). Lähetämme seurakunnasta suoraa lähetystä internetin kautta sunnuntaisin klo 11.00 kaikkialle maailmaan. Tämän lisäksi tallennamme kaikki puheet arkistoon, josta ne on mukava käydä kuuntelemassa silloin kun itselle parhaiten sopii. Näistä saamme aika ajoin palautetta kuinka ihmiset ovat tulleet lohdutetuksi tämän palvelun kautta kauempanakin maailmalla. Internet on tärkeä kanava monelle ihmiselle, joilla ei muutoin ole seurakuntayhteyttä.
Lisäksi seurakunta on mukana Ajan Fakta lehdessä jota tehdään yhteistyössä Euroll Oy:n kanssa 4 kertaa vuodessa. Lehti jaetaan jokaiseen kotiin ilmaiseksi. Lehteä on tehty jo yli 18 vuotta ja sitä on painettu yhteensä yli 3 milj. kappaletta. Parhaan laadun varmistamiseksi lehti painetaan alueen omassa painotalossa Botnia Printissä. Lehti rahoitetaan pääosin mainostuloilla. Olemme kiitollisia mukana oleville mainostajille ja toivomme lukioiden aktivoituvan käyttämään lehdessä olevien mainostajien palveluja ja tuotteita, sekä antamaan palautetta mainostajille kiitoksen muodossa mukana olosta.
Seuraava, Syksy Ajan Fakta jaetaan taas syyskuun alkupuolella ja siihen toivotaan juttuja ja henkilökohtaisia todistuksia uskosta. Myös muu mielenkiintoinen materiaali ja juttuideat ovat tervetulleita. Yksityishenkilöt voivat olla mukaan työssä myös uhraamalla seurakunnan tilin kautta tehtävään mediatyöhön tilin: 313110-848279 kautta. Kiitos uhristasi.
Ollaan mukana medioiden kautta tehtävässä lähetystyössä omalla paikkakunnallamme ja aina maan ääriin saakka.
Reijo Ruotsalainen
evankelista