16.08.2011 18:00

Yhdessä voimme enemmän

Olet tervetullut mukaan oppimaan evankelioinnista

Olet tervetullut mukaan oppimaan evankelioinnista

Seurakunnat ja Hyvä Sanoma ry tekevät yhteistyötä EVANKELIOINNIN eteen! Maakunnallinen evankelioinnista kiinnostuneiden yhteyspäivä Larsmon Lähetyskodilla 10.9.2011.

 

Hyvä Sanoma ry:n evankelistapalvelu haluaa vahvistaa alueellista ja paikallista evankelioimisnäkyä seurakuntien kanssa yhteyttä luovan ja virkistävän yhteyspäivän kautta. Yhdessä enemmän –teemalla kulkeva virkistyspäivä on tarkoitettu evankelioimistyössä tavalla tai toisella palveleville seurakuntien jäsenille. Työstä vastuussa olevat työntekijät  ja vastuunkantajat ovat myös tervetulleita mukaan.  Kokoonnumme Larsmon lähetyskodilla 10.9. klo 10 alkaen. Päivä huipentuu illalla Pietarsaaren Helluntaiseurakunnassa pidettävään Hyvä Sanoma –iltaan klo 18.

Konkreettisia työkaluja

Evankelioinnin haasteita on monenlaisia. Jokaisen ihmisen ympärillä on niitä, joille seurakunta ja uskonasiat ovat käyneet vieraiksi. Haluamme tarjota erilaisia työkaluja yhden ihmisen kohtaamisesta isompiinkin hankkeisiin. Alueellisilla yhteyspäivillä ympäristön seurakunnat voivat vahvistaa yhteyttä, luoda uusia kontakteja, etsiä yhteistuumin keinoja kertoa Jeesuksesta tämän päivän paineissa eläville ihmisille.

Vertaistuki

Välineitäkin tärkeämpää on, että oma hengellinen elämäsi saa virvoitusta ja ensirakkaus lähettäjää kohtaan syvenee. Kun kristitty itse voi hyvin, silloin myös ihmisten tarpeiden ja pahoinvoinnin näkeminen tulevat lähemmäksi uskoville annettua tehtävää. ”Mitä me olemme tehneet yhdelle meidän vähimmistä veljistämme, sen me olemme tehneet Herralle.”

Ilmoittautumiset Larsmon päivään: reijo.ruotsalainen@gmail.com